Valokuvauskurssi

Video- ja valokuvauksen ammattilainen Aki Tulikari ohjasi syksyn 2021 aikana valokuvauskurssin kymmenelle innokkaalle kuvaajalle paikan päällä ja kaikille halukkaille videoina netin välityksellä. Kurssin aikana tavattiin kahdeksan kertaa Akin ateljeella Kalevassa.

Nyt tarjolla on kurssin viiden ensimmäisen tunnin aiheista tehdyt opetusvideot. Et tarvitse aiempaa kokemusta, etkä hienoa järjestelmäkameraa. Kurssin sisällöt auttavat sinua kuvaamaan paremmin millä tahansa kameralla – myös kännykkäkameralla. Kahdeksan tapaamista oli jaettu aihealueisiin, eli voit katsoa juuri itseäsi kiinnostavat tunnit. Vaikka vastaavia sisältöjä löytyy suomeksikin Youtubesta, aivan vastaavaa peruskurssi-kokonaisuutta en ole löytänyt. Tule siis mukaan oppimaan valokuvasta, kameroista, linsseistä, sommittelusta ja valosta!

Mikäli toivoisit vastaavia videoita myös kurssin kolmesta viimeisestä aiheesta, laita viestiä osoitteeseen tampereen.omakotiviesti@gmail.com. Voit laittaa toki myös muuta palautetta.  

Kurssin lähiopetus oli ilmainen Korkinmäen-Veisun omakotiyhdistyksen jäsenille – nettiin julkaistavat videot ovat kaikkien ilmaiseksi katsottavissa.

Tässä vielä valokuvaustehtävät, jotka keskiviikon kurssilaiset toteuttivat kurssin lopuksi: VALOKUVAUSTEHTÄVÄT.

Kurssin tapaamiset

1. "Mitä tämä nappula tekee?" – Tunne kamerasi

Ensimmäisellä tapaamisella opetellaan käyttämään manuaali-tilaa (M), eli asettamaan itse kaikki kuvan valotusasetukset.  Kurssin ehkä tärkein anti on kurssin aikana oppia ymmärtäämään suljinajan, aukon, ISO-arvon ja linssin pituuden vaikutuksen valokuvaan. Nämä kolme asiaa kertaantuvat käytännössä jokaisella tunnilla, sillä ne ovat aina keskeisiä valokuvaa otettaessa. Näitä muuttujia kannattaa opiskella oman kameran kanssa kokeilemalla. Mikäli kuvaat kännykkäkameralla, kannattaa panostaa muutamia euroja ja ostaa jokin valokuvausappi, jolla voi säätää näitä asetuksia myös kännykällä. Itse suosin 8 euroa maksavaa appia FilmiC Firstlight (ja sitä vastaavaa videosovellusta Filmic Pro).

Lataa tästä neljälle sivulle mahdutettu tiivistys perusasetuksista.

2. Linssit – Laajis, tele, macro, prime ja zoom

Kamerat vaihtuvat, lasi on ikuista. Toisella tapaamisella opitaan, miten linssin valinta vaikuttaa valokuvaan. Päästään kokeilemaan linssien äärimmäisyyksiä välillä 14mm-450mm, macroa (eli lähikuvausta), valovoimaisia prime-linssejä ja vinkeää tilt-shift -linssiä.

3. Rajaus ja kompositio – Mitä kuva näyttää / Mitä jää kuvan ulkopuolelle?

Kolmannella tapaamisella pohditaan rajauksen ja komposition eli asettelun valitsemista ja vaikutusta kuvaan. Mitkä asiat kuvassa ovat toivottuja? Mitkä asiat ovat ylimääräisiä? Millainen asettelu näyttää miellyttävältä?

4. Valo valokuvassa – Hallitse valoa, hallitse tunnelmaa

Neljännellä tapaamisella keskitytään valoon. Miten kova ja pehmeä valo vaikuttavat valokuvan tunnelmaan? Miten valoa voi itse muokata ja miten toimia tilanteessa, missä ei itse voi vaikuttaa valoon?

5. Kuvan jälkikäsittely – Mitä on RAW-kuvaus ja miksi se on ihana asia?

Viidennellä tapaamisella paljastetaan, miksi lehtien valokuvat näyttävät niin hyvältä. Hyvin harvoin digiaikana kuva on valmis, kun kameran suljin on sulkeutunut. Kuvien jälkikäsittely on melkein yhtä tärkeää kuin filmiaikana filmin kehittäminen oli. Perehdytään ilmaisiin vaihtoehtoihin muokata kuvia tietokoneella.

6. Muotokuva – Kuvia elävistä malleista

Kuudennella tapaamisella koitetaan ymmärtää, kuinka ihmisestä tai eläimestä saa hyvän kuvan? Tai ennemminkin – kuinka parantaa mahdollisuuksia onnistua ottamaan hyvä kuva ihmisestä tai eläimestä? Kokeillaan erilaisia tapoja valaista ihminen, pohditaan taustan vaikutusta kuvaan ja kokeillaan mallin ohjaamista.

7. Maisema- ja luontokuvaus – Luonto läheltä ja kaukaa Huom. säävaraus!

Seitsemännellä kerralla lähdetään ulos. Luontoa voi rajata valokuvaan hyvin tiiviisti tai laajasti. Miten saada hyvä kuva ötökästä tai Näsijärvestä? Lähdetään kokeilemaan!

8. Oman tyylin löytäminen – Millaisia kuvia sinä haluat ottaa?

Viimeisellä tapaamisella keskitytään arvioimaan omia tavoitteita valokuvaajana. Oletko kiinnostunut teknisestä laadusta, henkilön persoonan kuvantamisesta, oman tunteen välittämisestä, vai arjen taltioimisesta? Katsotaan muutamien historian ja nykyajan valokuvaajien töitä ja pohditaan, mikä on valokuvan merkitys ja rooli tässä ajassa – ja mikä on valokuvauksen rooli kuvaajalle itselleen.



Tervetuloa mukaan!